Jälleen yksi kerho kriittisessä tilassa

Käy yhä ilmeisemmäksi se, mitä olen väittänyt pitkään, että lukuisat filateliayhdystykset etenkin maaseutupaikkakunnilla, ovat saavuttamassa kriittisen ajan olemassaolonsa kannalta. Jos ei koko jäsenistö niin merkittävä osa, suuriin ikäluokkiin kuuluvat, pitkäaikaiset aktiivit saavuttavat tilastollisen eliniän tai ainakin sosiaalisesti aktiivisen elämänsä pään. Ja jos ja kun uusia aktiiveja ei saada korvaamaan, se on yhdistyksen kaputt.  On paljon luonnollisia syitä, miksi tätä ei käsitellä avoimesti ja rehellisesti jopa niin, että se johtaisi tilanteen parantumiseen. Niistä on blogi erikseen (linkki). 

Se toki tiedostetaan, että rivit harvenevat. Hiljaisia hetkiä vietetään kokouksissa ja muistokirjoituksia saa lukea jäsenlehdistä. Väitän, että tämä trendi ei lopu vaan voimistuu. Isoissa seuroissa vielä on tosin nuorempiakin aktiiveja pyörittämään toimintaa.

Jos vähän vilkuilee ympärilleen filatelian tapahtumissa ja kokouksissa, niin voi olla päätellyt jotain jo pitkään. Jostain syystä Filatelistiliitossa yritetään pitää yllä toivoa, että jäsenmäärän jatkuva lasku pysähtyy ja jopa kääntyy kasvuun. Tätä on haaveiltu jo sen ajan, kun itse olen mukana ollut, vuodesta 2018. Olen kirjoittanut tästä harhasta jo aiemmin (linkki). Mitä tulee uusimpiin pelastautumiskokeiluihin - jos muutama pikkuvanha, kouluikäinen harrastaja (Nuorisofilatelistit, Lohjan keräilykerho) saadaan kovan uhon ja vaivan saatteella mukaan vuodeksi tai pariksi, niin kuinka he kompensoivat vuosittaista poistumaa? Väitän, etteivät mitenkään. Tärkein "hyöty" näistä nuorisokokeiluista on tarjota lohtua, mielikuvaa nykyjäsenistölle, että toivoa on ja jotain tapahtuu koko ajan. 

Jos taas väitetään, että tulee uusia, nuorempana aikoinaan postimerkkejä keränneitä, niin mistä ne tulevat? Olen samaa mieltä kuin mitä väitetään, että on kenties tuhansia yhdistysten ulkopuolisia postimerkkien keräilijöitä. Mutta eivät he yhdistyksiin tule, koska siitä ei ole heille tarpeeksi lisäarvoa. Kuinka montaa kiinnostaa, ainakaan riittävästi, tutustua muuhun kuin omaan keräilyyn? Puhumattakaan näyttely- ja kilpailufilateliasta. Pelkästään muu elämä, vapaa-ajan aktiviteetit tai etäisyys kokouspaikasta riittävät muodostamaan ylivoimaisen esteen osallistumiselle. 

Ja vaikka paikalle pääsisikin, eivät ne vaarien kokoukset niin kovin säihkyviä tunnelmaltaan ole, ulkopuolisin silmin. Istua hiljaa tuntikausia seuraamassa byrokratiaa, kuuntelemassa kovaäänisten aktiivien yksinpuheluja tai esitelmiä. Olen sen jo nähnyt, ettei yhdistyksissä olla mitenkään erityisen kiinnostuneita tulokkaista. Eivät konkarit mitenkään tahallaan epäkohteliaita ole, mutta he tulevat ennestään tuttujen takia. Mikä on toisaalta juuri sitä sosiaalista kontaktointia, millä kerhot kehuvat. Sama asiahan se on jokaisessa vapaaehtoisessa kansalaisjärjestössä - jos siellä haluaa itselleen suurempaa huomiota ja jalansijaa, aloite ja innostus on tultava itseltä. Ja sellaiseen ei nykyaikana kovinkaan moni ole valmis.

Toisaalta yhdistyksen jäsenillä on vapaus järjestää toimintansa kuten haluavat ja se on täysin ymmärrettävää. Eli muutosta ei tehdä, koska nykyjäsenet eivät ole valmiita tai eivät halua sellaista. Jotkut aiemmat muutoskokeilut on kuulemma loppuneet siten, että perinteeseen tottuneet ovat jättäneet osallistumasta. 

Uusin ilmeisesti saattohoitoon mennyt yhdistys on Lappeenrannan postimerkkikerho. Kerhon nettisivut katosivat lokakuussa 2025. Filatelisti-lehdessä pitkään ja edelleen aktiiviksi ilmoitettu henkilö kuulin olevan vakavassa tilanteessa. Toki toivon hänen vielä toipuvan, vähintään henk koht syistä. Mutta esimerkki ei muuta trendiä, joka on ollut ilmeinen pitkään.Muistuu mieleen uudistamismielisen Tapio Tuomisen kanssa keskustelu aiheesta hiljattain (linkki) - hänenkin ollen nyt edesmennyt.

Vuonna 2020 ennustin mielipidekirjoituksessani, että vuonna 2030 harrastajista on jäljellä 30 - 40 % vaikka tosin itse jatkan silloin myös. En näe tarvetta muuttaa käsitystäni. Joissain paikallisseuroissa tilanne saattaa näyttää vakaammalta pelkästään siksi, ettei saada tietoa edesmenneistä. Ainoa oikea mittari jäsenmäärälle on vuosittain uusitut jäsenmaksut, mutta tulkintoja vaienneiden osalta ei ehkä haluta tehdä.

Oma tekijänsä on se, että Posti Oy ennustaa paperikirje- ja korttijakelun loppuvan vuoteen 2030 mennessä. Kirjemäistä viestintää harrastetaan varmaan sen jälkeenkin, mutta onko vielä postilaatikoita ja -luukkuja käytössä joka taloudessa? Tanskassa postilaatikot kerättiin jo pois.

Postimerkkien keräily jatkuu vuodesta 2030 eteenkinpäin, mutta perinteisten yhdistysten rooli senkun heikkenee, luonnollisen poistuman takia. Ehkä jonkinlainen kova ydin, vajaa parisataa harrastajaa, on jäljellä joskus 2035.