Puheenjohtajasta toiseen
 |
| Faktatieto jäsenmääristä v. 2025 (Filatelisti 01/2025), verraten STT:n kautta uutisoitu "uskomus" v. 2022 |
Kaunistelua vai faktaa?
Puheenjohtajakirjoitusten vertailua
Päivitys:
Filatelistissa 1/2025 uusi puheenjohtaja Hirsmäki nostaa esiin huolensa yhdistysten jäsenmäärien laskusta, jäsenistön ikääntymisestä, postimerkin katoamisesta arkipäivästä sekä väärenteistä..
Yllä oleva kuva havainnollistaa, kuinka viime vuosien auringonlaskua on pyritty selittämään auringonnousuksi vielä vuonna 2022 edellisen puheenjohtajan toimesta. Luulisi, että STT tietotoimistona pohjaisi uutisensa faktoihin, mutta käytännössä se on referoinut haastateltavien väitteitä ilman omaa taustoitusta tai lähdekritiikkiä.
Muistan, kuinka sittemmin eronnut (tai erotettu) jäsenlehden päätoimittaja totesi samasta henkilöstä, että on mahdollista “puhua totta ja valehdella yhtä aikaa”. Mikä lopulta oli päätoimittajan erottamisen syy? Se, että hän julkaisi lehdessä allekirjoittaneen kriittisiä kirjoituksia? Vaikuttaa siltä, että epämiellyttävä totuus halutaan joko vaientaa tai muotoilla toisenlaiseksi.
Suomi on vapaa maa myös kansalaisjärjestöjen viestintäpolitiikalle, mutta vailla todellisuuspohjaa tapahtuva kaunistelu muistuttaa lähinnä housuihin laskemista pakkasella: hetken aikaa lämmittää, kunnes...
(Kuvan rinnastuksessa voidaan toki spekuloida, mitä jäsenpopulaatiota milloinkin tarkoitetaan, mutta tällaisessa viestinnässä jätetään usein “politiikonomaisesti” tulkinnanvaraa.)
Miksi nostan tämän esiin?
Siksi, että tosiasioiden tunnustaminen ja hyväksyminen on viisauden alku. Tähän ei filatelian järjestökentässä näytä kuitenkaan olevan riittävää valmiutta.
Hirsmäen kirjoitus on ilmeisesti herättänyt vastareaktioita. Filateliasta ei kai saisi antaa julkisesti näin synkkää kuvaa? Vaikka kaikki esitetyt havainnot perustuvat faktiseen, empiiriseen todellisuuteen – eikä todellisuus katoa sillä, että se lakaistaan maton alle. Mutta siltä tämä vaikuttaa, kun muuta ei enää voida tehdä.
Yhdistykset toki jatkavat kuten parhaaksi näkevät, mutta on turha kuvitella, että totuttuun tyytymällä filatelian suosio elpyisi tai kääntyisi kasvuun.
“Vahvuuksia ja mahdollisuuksia”?
Filatelistissa 2/2025 nostetaan esiin filatelian “vahvuuksia ja mahdollisuuksia”. Mutta mitä ne konkreettisesti ovat?
Ehdotetaan vierailuja ja esitelmiä Rotary- ja Lions-klubeille. Tai kotiseutu- ja sukututkimusyhdistyksiin. Nämä ovat tietysti "helppoja" kohderyhmiä, mutta toisaalta niitä vaivaa sama asia, mikä filateliayhdistyksiäkin. Asian tiivistää hyvin kuvakaappaus Helsingin Sanomien artikkelista (linkki), käsitellen paikallisen Lions-klubin toimintaa.
Ikääntymishaasteen lisäksi, kuinka moni seniorikerholainen lähtee mukaan toiseen seniorikerhoon aktiiviksi, jopa vastuutehtäviin?
Järjestäytynyt filatelia ei elä itsestään. Se tarvitsee vaalijoita, joilla on vielä tulevaisuutta edessään. Byrokraattiset yhdistykset pyörittävät itseään yhä vähenevin resurssein. Toiminta – kokoukset, näyttelyt, tapahtumat, lehdet ja kirjat – ei tuo uusia harrastajia siinä määrin, että se kompensoisi luonnollisen poistuman.
Jäsenmäärien laskua kiihdyttää se, että toiminta nojaa pitkälti suuriin ikäluokkiin. Tilastokeskuksen elinajanodotteen perusteella moni aktiivi saavuttaa kriittisen iän 2030-luvun kynnyksellä. Useissa yhdistyksissä tämä ryhmä muodostaa yli puolet jäsenistöstä. Samalla yhdistykset etääntyvät vapaa-ajan harrastamisen nykytrendeistä.
Markkinointikeinot ovat peräisin ajalta, jolloin viestintä painettiin paperille, postimerkkikirjeet olivat arkipäivää ja joka toinen koululainen keräili merkkejä. Nyt suunnitellaan verkkoluentoja filateliasta – mutta kuinka tällainen harrastajavoimin tuotettu sisältö kykenee kilpailemaan digitaalisessa ympäristössä, jossa tarjontaa tuotetaan ammattimaisin resurssein? Lisäksi verkon algoritmit nostavat esille eniten huomiota saavia sisältöjä - ja painavat toisis piiloon.
Koulut ja nuoret – realismia kaivataan
Vastikään perustettua nuorisofilatelistiyhdistystä ei mainita vahvuutena tai mahdollisuutena. Ehkä epähuomiossa, ehkä siksi, ettei se ole saanut suosiota. Jäsenmäärä, se todellinen nuorten osuus, vaikuttaa pieneltä. Toiminta nojaa muutamaan poikkeuksellisen “pikkuvanhaan” nuoreen, joita toki löytyy, mutta heidän sitouttamisensa yhdistystoimintaan aikuiselämän realiteettien keskellä on vaikeaa. Silti tälle kouralliselle on perustettu täysimittainen byrokraattinen hallinto. Syksylle 2025 on luvattu “ainakin” kaksi kokousta.
Puheenjohtaja ehdottaa myös nuorisokerhoja. Filatelian vieminen kouluihin kuulostaa hyvältä, mutta millä voimilla? Moni opettajakaan ei käytä postimerkkejä, saati tunne niitä. Kilpailu koululaisten ajasta on armotonta, ja hyödyllisempinä pidetään monia muita tarjolla olevia taitoja kuin senioriharrastajien perinteitä.
Lohjalla aloitettu Keräilykerho on kiinnostava kokeilu, mutta vapaita paikkoja näyttää olevan yhä. Jää nähtäväksi, jatkuuko toiminta ja kiinnostavatko Pokémon-kortit enemmän kuin vanhat postimerkit. Ajatus siitä, että tätä kautta kasvaisi uusi näyttelyfilatelian sukupolvi, tuntuu epärealistiselta. Osa aloittaneista voi jaksaa vierailla keräilykerhossa ehkä jopa syksystä jouluun, mutta tyypillinen filatelistikerhon agenda: pelkkä kokouksissa istuminen, toisten yksinpuheluja kuunnellen ei ole sitä, mitä he harrastukselta odottavat. Eli onko koululaisten keräilykerhoa vielä kevään 2026 loppuun? Puhumattakaan idean laajenemisesta tuleville vuosille, toisille paikkakunnille.
Nuorten keräilykerhoon lähdettiin "henkselit paukkuen" keväällä 2025. Jos siitä ei viestitä mitään v. 2026 aikana, voi tulkita että sekin kokeilu veti vesiperän.
Filatelian yhdistystoiminnan viestinnässä kun tapana on paisutella kaikkea vähänkin myönteistä ja vaieta epäonnistumisista.
Digitaalisuus – mahdollisuus vai harha?
On totta, että digiverkot ovat lisänneet keräilymateriaalin ja tiedon saatavuutta. Puhutaan myös sopeutumiskyvystä: harrastusta voi tehdä omalla tavallaan. Tämä on hyvä asia yksilölle, mutta auttaako se filatelian yhdistyksiä?
Eräs alan kauppias totesi osuvasti, etteivät uudet harrastajat tule yhdistysten kokouksiin tai tapahtumiin. Samat konkarit istuvat paikalla kerrasta toiseen. Yhdistysten omat Facebook-sivut ovat varsin passiivisia, kun taas muutamalla vapaamuotoisemmalla sivulla on aktiviteettia.
Yhdistysten sosiaalinen media ei toimi siksi, että ei ymmärretä somen ideaa - viestintä pitäisi olla kaksisuuntaista, jolloin vierailijat luovat sisältöä. Eí pelkästään ylhäältä alas ilmoitustaulua. Kuten vaikkapa uuden paperisen jäsenlehden numeron tai huutokaupan mainostamista. Isoin rasite on yhdistysten perinne vahvasta sisällön kontrollista, joka käytännössä tappaa vuorovaikutuksen ja täten mielenkiinnon seurata sivua säännöllisesti.
Filatelian vapaamuotoisemmissa Facebook-ryhmissä on rekisteröityneenä tuhansia jäseniä, mutta tämä ei tarkoita tuhansia sitoutuneita harrastajia. Valtaosa kyselyistä koskee perittyjen kokoelmien rahallista arvoa. Kun vastaus on useimmiten “muutama kymppi”, kiinnostus katoaa ja häivytään. Arvioisin, että jopa 90 % näiden ryhmien jäsenistä on passiivisia “haamuja”.
Mitä videoituihin luentoihin tulee, niiden sisällön näyttävyyteen pitäisi satsata todella paljon ja media-ammattilaisten voimin - jotta ne voisivat mitenkään saada huomiota päivittäisen digitaalisen tarjonnan tulvassa. Aiemmat 5 videota ovat keränneet sosiaalisen median mittareilla mitättömän katselumäärän - suurin osa katsojista taitaa olla konkarifilatelisteja.
Uudistaminen ei synny ylhäältä
Vanhan sanonnan mukaan, kannettu vesi ei kaivossa pysy. Jos filatelia uudistuu, se tapahtuu nuorempien itsensä ehdoilla – ei seniorien perinteitä talutusnuorassa pitäen. Tämä näkyy muissakin keräilyilmiöissä: muumimukit, vinyylilevyt tai jääkiekkokortit eivät tarvitse rekisteröityjä yhdistyksiä kukoistaakseen.
Myös lavatanssit ovat kokeneet nuorisobuumin - nuorten itse jakamien sisältöjen kautta sosiaalisessa mediassa - ei järjestöbyrokratian ansiosta. Filatelian somekokeiluja jarruttaa luontainen varovaisuus: spontaani viestintä koetaan riskinä. Lisäksi ikääntynyt jäsenkunta haluaa edelleen kaiken paperilla.
Kriisi ja sen kieltäminen
Filatelistiliitto on kriisiorganisaatio. Jäsenistö ikääntyy ja vähenee. Tämä on ollut nähtävissä jo vuodesta 2018. Edellinen puheenjohtaja Hannula esitti vuosittain toimenpiteitä, joiden avulla jäsenmäärän väitettiin tasaantuneen. Todellisuudessa tilanne näytti parantuneen lähinnä alennettujen tutustumisjäsenmaksujen vuoksi – ja romahti, kun alennus päättyi.
Hirsmäki myöntää nyt sen, mikä on ollut ilmeistä: monien kerhojen jäsenmäärät ovat vähentyneet huomattavasti. Koronavuodet kiihdyttivät kehitystä. Tämä on ristiriidassa aiempien väitteiden kanssa (ks. blogin alustuskuva). Molemmat eivät voi olla totta.
Kerhokato on käynnissä, erityisesti pienillä paikkakunnilla. Niistä jäljelle jääneet harrastajat liittynevät isompiin yhdistyksiin. Ennustin jo vuonna 2020, että vuoden 2030 tienoilla jäljellä on noin 30 % silloisesta jäsenmäärästä. En näe syytä muuttaa arviota.
Lopuksi
Hirsmäki peräänkuuluttaa haasteiden tunnistamista, innovointia ja yhteistyötä. Jopa kasvusta vielä haaveillaan. Samalla yhdistystoiminta näyttäytyy monelle konservatiivisena, sisäänlämpiävänä ja muodollisena – kaukana nuorten harrastuskulttuurista. Tässä esille tuomani haasteet joko sivuutetaan tai käsitellään vain pienessä piirissä.
Ehkä joskus 2030-luvulla myönnetään avoimesti, että filateliayhdistysten jäsenmäärä romahti 2020-luvulla eikä kehitystä kyetty pysäyttämään. Ehkä silloin viimein luovutaan myös puheista kasvusta ja elvytyksestä. Totuus ei ole kaunis, mutta se on silti parempi lähtökohta kuin kaunisteltu harha.
Kommentit
Lähetä kommentti