Filatelistin poismenon johdosta

Päätelmä: "Postimerkkien keräilyn harrastajien valtaosa on aina ollut yhdistysten ulkopuolella, kuten minä nuoruudessani, kavereideni kera. Nyt tämä itsenäinen keräilyharrastus on todistettavissa verkon kauppapaikoilta ja sosiaalisen median palstoilta. Muutos on, että yhdistykset ovat kiinnostuneita saamaan nämä harrastajat jäsenikseen, oman selviytymisensä takia. Mutta normatiivinen perinne tuskin tätä harrastajakuntaa puhuttelee. Koululaisryhmät tms. uudistuskokeilut eivät käännä tilannetta, pelkästään resurssien puutteen takia. Täten filateliayhdistysten toiminta jatkaa hiipumistaan."

Sain kuulla, että filatelisti Tapio Tuominen on kuollut. En varsinaisesti tuntenut häntä, mutta uutinen kosketti silti. Juuri viime syksynä 2024 kuulin hänen esityksensä seuran kokouksessa: ajatuksen uuden nuorisofilatelian seuran perustamisesta. Hän pyysi harrastajilta kommentteja, ja lähetin omani sähköpostitse, vaikka tarkastelenkin filateliaa enemmän niin sanotusti laatikon ulkopuolelta kuin yhdistystoiminnan ytimestä käsin.

Samantyyppistä avarakatseisuutta edusti aikoinaan Tapio Hakoniemi (Korso), joka kommentoi ajatuksiani filateliasta Facebookissa ja yksityisviestein vielä vuonna 2022. Hänkin menehtyi muutama vuosi sitten, ei erityisen iäkkäänä.

Molempien kohdalla arvostan ennen kaikkea halua kuunnella ja ottaa vastaan kriittisiäkin näkemyksiä ilman puolustautumista tai tuomitsemista. Vaikka voin epäillä, kuinka pitkälle heidän ponnistuksensa kantavat harrastuksen tulevaisuuteen, kiinnostus toisinajatteluun ja uusien ideoiden mahdollisuuteen on minulle merkittävä arvo sinänsä.

Viime syksynä Tuominen suhtautui kriittisiin kommentteihini yllättävän ymmärtäväisesti, osin jopa samaa mieltä ollen. En mene yksityiskohtiin, mutta ytimessä oli tuttu kysymys: filatelistit toivovat kipeästi uusia, erityisesti nuoria harrastajia – ja ennen kaikkea jäseniä yhdistyksiin. Oma käsitykseni on, että nykyisellä toimintamallilla tämä ei ole realistista. Yhdistysten ikääntynyt jäsenkunta, konservatiiviset toimintatavat ja perinteisiin nojaavat asenteet voivat muodostaa esteen aidolle uudistumiselle.

Yhdistykset saavat toki järjestää toimintansa haluamallaan tavalla. Mutta mielestäni kaiken muutoksen lähtökohta on tosiasioiden tunnustaminen. Nyt vaikuttaa siltä, että tilannetta ennemmin kaunistellaan kuin kohdataan rehellisesti. Uudistumisen yritykset jäävät usein kosmeettisiksi, ja vaikka maailman muutos tiedostetaan, toiminta nojaa edelleen oletukseen, että menneen vuosituhannen keinot vielä toimisivat.

Sitkeästi uskotaan, että kunhan harrastukselle saadaan lisää näkyvyyttä ja järjestetään tarpeeksi toimintaa, uudet harrastajat kyllä löytävät tiensä kerhoihin. Todellisuudessa toiminnan merkitys saattaa olla ennen kaikkea henkilökohtainen: eläkeikäisten sosiaalinen yhdessäolo, yksinäisyyden torjunta ja “merkityksellinen tekeminen” tutussa porukassa.

Filatelian “uutta nousua” tuntuu moni toivovan. Itse en tosiasiallisten havaintojen valossa siihen usko, enkä usko myöskään Nuorisofilatelistit-seuran muuttavan tilannetta olennaisesti. Sen matala profiili digiverkoissa – erityisesti sosiaalisessa mediassa, jonka piti olla sen kotikenttä – viittaa siihen, ettei nuoria jäseniä juuri ole saatu mukaan. Kevään 2025 pöytäkirjan mukaan jäseniä on kymmenen, joista valtaosa lienee seniori-ikäisiä, käytännössä hallituksen väkeä. Tapio Tuominen toimi käsittääkseni seuran puheenjohtajana.

Nuorisofilatelisteissa näyttää olevan yksi aktiivinen nuori julkaisutoiminnassa. Vastaavanlaisia “pikkuvanhoja” poikkeuksia varmasti löytyy muualtakin, mutta heidän sitouttamisensa yhdistysfilateliaan – saati vuosiksi toimintaan isoisän ikäisten kanssa – on haastavaa.

Yhdistysten viestinnässä korostetaan nyt poikkeuksellisen vahvasti sitä, kuinka filatelialla “pyyhkii hyvin” ja kuinka paljon tapahtuu. Taustalla voi olla suru-uutisia, jäsenmäärien lasku tai koronavuosien jälkeen syntynyt tarve näyttää aktiiviselta. Kun tulevaisuus koetaan epävarmaksi, on inhimillistä torjua huolta korostamalla kasvua – vaikka todellisuudessa samat ikääntyvät aktiivit tekevät yhä kaiken.

Filateliayhdistyksiä uhkaa mielestäni useita kehityskulkuja, joihin ne eivät voi juuri vaikuttaa: postimerkin yhteiskunnallinen merkitys hiipuu ja kulttuurihistoriallinen kiinnostus siirtyy museoihin. Posti lopettanee uusien merkkien julkaisemisen, todennäköisesti jo ennen vuotta 2030, kirje- ja korttipostin jatkuvan vähenemisen vuoksi. Samoihin aikoihin merkittävä osa yhdistysten aktiivijäsenistä saavuttaa tilastollisen elinikänsä lopun.

Ymmärrän, ettei ajatus yhdistysfilatelian ajautumisesta syvenevään umpikujaan ole miellyttävä. Mutta juuri siksi tarvittaisiin rohkeutta kokeilla jotain täysin uutta ja radikaalia. Käytännössä tällaiset ideat torjutaan helposti “perinteiden vastaisina”, eikä senioripainotteinen jäsenistö välttämättä kaipaa muutosta lainkaan.

Muutos voisi tarkoittaa esimerkiksi digitaalista etäkerhoa nyyttikesti-periaatteella, ilman raskasta byrokratiaa ja hierarkiaa. Tämän suuntaisia kokeiluja oli korona-aikana, kun SFS järjesti etäkokouksia ja huutokauppoja – kunnes ne lopetettiin, ehkä siksi että fyysiset tapaamiset tarjosivat jälleen sosiaalista kanssakäymistä. Samoin digitaalinen julkaiseminen ja sosiaalinen media herättävät vastarintaa, erityisesti näyttelyfilatelistien keskuudessa, mahdollisesti siksi että pelätään kontrollin ja sääntöjen murenemista. Maailmalla toimii jo “moderneja filatelisteja”, joilla on omat portaalinsa ja maksavat seuraajat. Itselleni tällaisia kanavia ovat Instagram-tili ja kerailija.fi.

Postimerkkeilyn aktiivisuus siirtyy ennemmin tai myöhemmin digitaaliseen viestintään, koska uusia harrastajia ei saada yhdistyksiin. Digissä on toki omat riskinsä, kuten manipulointi – jopa digitaalisesti muokattuja, todellisuudessa olemattomia näyttelykohteita on jo nähty, tosin lähinnä huumorimielessä. Fyysiset kohtaamiset eivät silti katoa, koska keräilykohteet ovat yhä konkreettisia.

Muistokirjoituksille ja hiljaisille hetkille on aina tarvetta. Mutta Tuomisen perustamalle Nuorisofilatelistit-yhdistykselle en näe tulevaisuutta nuorison uutena villityksenä. Seuraa saatetaan pitää pystyssä imagosyistä, mutta toiminnan mittakaava kertoo paljon: syksyllä 2025 on tarkoitus pitää kaksi kokousta, ja Instagramissa on reilussa vuodessa julkaistu vain muutama päivitys. Sosiaalinen media vaatisi aivan toisenlaista rytmiä. Joku on jo todennut, että jos seura ei vedä, se myös lakkautetaan.

P.S. On vedottu myös Lohjalla syksyllä 2025 julkisilla tuilla perustettuun koululaisten keräilykerhoon, jota on hehkutettu Filatelisti-lehdessä lähes mullistuksena. No, se näyttää olevan sen verran onnistunut, että saadaan muutama näyttelykokoelma esille keväällä 2026. Muuttaako tämä filatelian perinteistä yhdistystoimintaa - tuoko uusia jäseniä poistuvien tilalle? Tuskin. Kysymys kuuluu: mitä sen jälkeen, kun alkuinnostus kouralliseen koululaisia siellä täällä on saavutettu? Tie yhdistysjäsenyyksiin ja näyttelyfilateliaan on pitkä ja moni koululainen pudonnee pois - muihin mielenkiinnon kohteisiin, viimeistään kun aikuistumisen haasteet tulevat vastaan. Toinen kysymys on, että mistä resurssit? Mistä löytyvät ne paikallisyhdistysten filatelistit, jotka jaksavat lahjoittaa vapaa-aikaansa ilmaiseksi, pitää koululaisille postimerkkikerhoa 28 peräkkäistä iltaa? Kuulemma ainakaan ennen se ei ole onnistunut.