Nuorisofilatelistit pöytälaatikkoon

Suomen Postimerkkilehti 1/26 kertoi, että syksyllä 2024 uudelleen käynnistetty Nuorisofilatelistit (linkki) keskeyttää toimintansa taloudellisiin syihin vedoten. Perusteluna on ollut tappiollisuus suhteessa Filatelistiliiton myöntämään tukeen. No, herää esimerkiksi kysymys, vaikuttiko tilanteeseen se, että toiminnan vetäjälle maksettiin korvausta – poikkeuksellista yhdistyskentässä, jossa vastuutehtävät hoidetaan tavallisesti vapaaehtoisvoimin. Vaikea kuitenkin uskoa, että alle kymmenen nuorisojäsenen toiminta kaatuisi muutamien kymppien tai satojen eurojen vajaukseen. Vaihtoehtoina olisi voitu harkita esimerkiksi jäsenmaksun korotusta tai hieman lisää tukea kannatusjäseniltä.

Lapsikin ymmärtänee, että hanke ei saavuttanut tavoitteitaan, toisin sanoen nuorisofilatelian elvytystä. Jos mukaan olisi tullut kymmeniä tai satoja nuoria, liiton taloudellinen tuki olisi tuskin muodostunut esteeksi.

Keskustelin pari vuotta sitten idean isän, edesmenneen Tapio Tuomisen kanssa. Jo tuolloin oli nähtävissä – ja on yhä – että filateliasta kiinnostuneita nuoria löytyy esimerkiksi sosiaalisen median kanavista. Haaste on siinä, miten digitaalisesti verkostoituneet harrastajat saataisiin sitoutumaan yhdistysten filateliatoimintaan. Ja ehkä myöhemmin vaikkapa näyttelyfilateliaan (viitaten Filatelistiliiton intressi asiaan). Hankkeelle löytyi tukea yhdistysten seniorijäsenistä, joilla on ymmärrettävä huoli harrastajakunnan ikääntymisestä ja postimerkin aseman hiipumisesta.

Ongelma ei siis ole nuorten kiinnostuksen puute, vaan tapa, jolla toimintaa tarjotaan. Byrokraattinen, hierarkkinen ja perinteisiin sidottu yhdistysmalli ei vetoa uusiin sukupolviin. Nuorisofilatelistien keskeytys ei siksi todennäköisesti johdu ensisijaisesti taloudesta, vaan siitä, ettei nuoria tavoitettu toimivalla tavalla.

Filateliaa pyritään viemään myös kouluihin kerhotoiminnan kautta, mutta onnistuminen on epävarmaa. Yhdistyksistä ei välttämättä löydy riittävästi osaamista tai pitkäjänteistä intoa nuorten ohjaamiseen, eikä kouluilla ole ylimääräisiä resursseja keräilyn, puhumattakaan filatelian, harrastustoiminnan tukemiseen.

Nuorisofilatelistit lakkautettiin aiemmin vuonna 2005, ja nyt toiminta kesti vuosina 2024–2026. SP-lehden kirjoitus maalaa varovaista toivoa uudesta tulevaisuudesta, mutta viestintä muistuttaa aiemmilta vuosilta tuttua, siloiteltua linjaa, jossa vaikeimmat johtopäätökset jätetään sanomatta.

Vaikka usein korostetaan, ettei yhdistyksen jäsenyyteen liity pakkoa omaksua tiettyjä sääntöjä tai perinteitä ja että näyttelyfilatelia on vain yksi harrastuksen osa-alue, todellisuudessa näistä kumpuava normatiivisuus on läsnä kaikessa yhdistystoiminnassa. 

Jos filateliayhdistykset aikovat säilyttää elinvoimansa, niiden on uskallettava uudistua ja tarjottava harrastus rennommin ja ajassa kiinni olevalla tavalla myös nuorille ja työikäisille. Vahvasti perinteisiin nojaava toimintakulttuuri hidastaa tai estää muutoksen ja kaventaa näkymiä. Uudistumisideoita ei ole vaikea löytää – niitä voi kysyä vaikka tekoälyltä. Todellinen haaste on kuitenkin se, että yhdistyksistä tuskin löytyy osaamista, tahtoa ja voimavaroja viedä modernisaatiota käytäntöön.

Postimerkkiharrastus jatkunee ilman yhdistyksiäkin. Silti kehityksen suunta viittaa siihen, että ilman merkittävää suunnanmuutosta filateliayhdistysten tie käy yhä kapeammaksi. En koe tätä erityisen valitettavana, sillä perinteiset ihanteet ja tiukat säännöt eivät juuri tue omaa tapaani harrastaa postimerkkeilyä.