Kerho pelastaa järjestäytyneen filatelian?

Suomen Postimerkkilehden 1/2023 puheenjohtajan (Lempiäinen) kirjoituksessa todettiin, että "Filatelian tulevaisuudesta puhuttaessa kuulee usein esitettävän, että kerhotoiminta tulisi palauttaa esimerkiksi kouluihin. Asia on kuitenkin niin, että menneille ajoille tyypillinen piirre on, että ne eivät koskaan palaa. Maailma muuttuu ja tulevien filatelistien keräilyhistoria tulee olemaan erilainen kuin minun sukupolveni. Tämä on tosiasia, joka on viisainta hyväksyä". 

Minä en ole siis ainoa, joka on skeptinen. Onko järjestäytyneen filatelian johto viisas hyväksyäkseen tosiasian? Filatelistiliitolla on tapana uhota uusilla toimenpiteillä, joilla filatelia pelastetaan, jos ei käännetä uuteen nousuun. Menee vähän aikaa, ja toimenpiteiden toteutumisesta saatikka vaikutuksesta ei kuulu mitään.

Jotkut toimenpiteet ovat kuolleita jo syntyessään, kuten taannoinen uho 50000 uudesta filatelistista ja lehden digitalisoinnista kokonaan. No, digitalisointi tapahtuu vääjäämättä, mutta johtuen paperijulkaisemisen ja jakelun kallistumisesta. Toinen oli luoda sosiaaliseen mediaan (YouTube) lyhyitä opetusvideoita. No, muutamassa vuodessa niiden katselumäärät ovat yhteensä 500 – 1000 kappaletta per video, mikä on sosiaalisen median maailmassa mitätön määrä. Näissäkin katselijoissa mukana voi olla vanhaa jäsenkuntaa suuri osa – trendaavat videot ovat kymmenistä tuhansista miljooniin katselukertoihin. Kolmas voisi olla uho Nuorisofilatelistit-kerhosta, jossa varsinaisia nuoria jäseniä lienee kourallinen ja heistä yksi ainoa ulospäin aktiivinen. Kerhoa mainostanut, alkuperäinen vetäjä nukkui pois keväällä.

Miten viisasta on aloittaa kokeilut jälleen kerran? Julistetaan joukko uusia toimenpiteitä. Nyt ollaan tarjoamassa koululaisille keräilyn iltapäiväkerhoa, jossa yhtenä vaihtoehtona on filatelia. Tätä mahdollisuutta mainostetaan näyttävästi Filatelistin palstalla ja uutiskirjeessä – vaikka ei ole edes varmaa, kuinka monta koululaista valitsee keräilyryhmän Lohjalla, vai valitseeko kukaan? 

Sitkeässä elää harha, että filatelia vetää puoleensa, kun se vain tuodaan tarjolle, saa näkyvyyttä? No, miksi sitten Filatelistiliitto vetäytyy Helsingin kirjamessuilta - se on tilaisuutena valtakunnallisesti tehokkain kaikkien kulttuurista ja harrastamisesta kiinnostuneiden kohtaamispaikka. Toki perustellaan kustannuksilla ja vaadittavassa isossa joukossa vapaaehtoisia neljäksi päiväksi. Mutta syy, jota ei julkisesti myönnetä, on se, ettei uusien harrastajien rekrytointi ole koskaan onnistunut. Joka kerta tiedän sitä yritetyn - olen ollut paikalla parina vuonna näytteilleasettajana. Muistan, kun näin paperisia jäsenhakemuslomakkeita roskakoriin heitettynä.

Mikä siinä on, etteivät filatelistiseniorit suostu ymmärtämään, että ei olla enää Kekkosen ajan Suomessa - alle 40-vuotiaille postimerkeillä ei ole merkitystä. No, oletetaan sitten, että keräilykerhoon tulee sanotaan 20 koululaista. Jos ja vain jos he jaksavat sinnikkäästi innostua filateliasta, niin ehkä Lohjan kerhon ja Filatelistiliiton jäseneksi liittyy muutama. Miten se voi kääntää liiton jäsenmäärän alituista laskua? Jos ei sitten kokeilla rekisteröidä kaikki kerholaiset filateliayhdistyksen jäseniksi automaattisesti? Opportunismi edellyttänee kuitenkin vanhempien suostumusta. 

Väitän, että perimmäinen ajatus ei ole niinkään filatelian ilon jakaminen, vaan uusien jäsenten rekrytointi, jotta pyhä perinne pysyy hengissä. Mikä on sitten se tuote, johon rekrytoidaan? Järjestäytyneen filatelian kerho- ja näyttelytoiminta. Kuinka moni nuori jaksaa ja pystyy säännöllisesti saapua vaarien joukkoon kuin kirkkoon istumaan hiljaa, kuuntelemaan toisten yksinpuhelua? Taikka käyttää paljon aikaa, vaivaa ja rahaa laatia näyttelykokoelmaa. Olen käynyt hyvin monessa tilaisuudessa vuodesta 2019 ja samat seniorit siellä pyörii. Kuten Lempiäinenkin väittää, uusien harrastajien keräilyhistoria on erilainen kuin perinteen mukaan harrastavien.

Ihan perinteisen laskuopin mukaan: jos nyt jopa 20 uutta liittyisi, niin pelkästään yhtenä vuonna ehkä 20 lopettaa ikä- ja terveyssyistä. Ja edelleen: Jos koulukerho nyt sitten onnistuisi tuomaan uusia yhdistysjäseniä, niin kuinka moni heistä olisi mukana vuoden-parin päästä? Nuorella iän mukana mielenkiinnon kohteet tuppaavat muuttumaan. Kokemusta on, lasten ja nuorten kasvattajana. Viimeistään kun aikuistumisen ruuhkavuodet tulevat vastaan.

Niin no, nyt vielä oletetaan, että myönteisten kokemusten myötä keräilyn ts. filatelian kerhotoiminta leviäisi kuin kulovalkea muihinkin kouluihin? Tässä viittaisin, mitä Lempiäinen toteaa blogin alussa: viisainta unohtaa? Hän käsittääkseni on opettaja eli kokemusasiantuntija. Tuossa valtakunnallisessa hankkeessa koululaisten harrastustoiminnalle on valtavasti muuta tarjontaa. Joka vastannee nykynuorten kysyntään, 

Ei voi olla, ettei yhdistysten hallinnossa ymmärretä näitä riskejä. Kyse on ehkä siitä, että totuus on liian epämiellyttävä. Mikä on tervettä optimismia, mikä epärealismia, joka vain syventää syöksykierrettä? Lupauksia lupauksien vuoksi.

Nythän toki järjestetään monenlaista tapahtumaa ja myyntitilaisuuksia – kun viimein koronan riskiryhmät kokevat olevansa turvassa. Toki toiminta on sitä mutta vain sitä, minkä yhdistykset osaavat. Kunhan vaarit jaksaa heilua, niin tällä tapahtumasirkuksella voidaan myös pönkittää mielikuvaa elinvoimaisuudesta jos ei "uudesta noususta". Eli psykologinen asenne: "Niin kauan kuin minä olen hengissä, tämä toimii". Pako sen kohtaamisesta, jos omat aktiivivuodet alkavat olla takanapäin?

Niin tietysti se, että kaikkea vähänkin myönteistä paisutellaan (ja fiaskoista vaietaan) kielii epätoivoisuudesta, ja ehkä konkarijäsenet yhtyvät samaan haaveiluun. Kun muutakaan ei voi.

Yhä vain kehottaisin kerhojen ja liiton hallitusten jäseniä kohtaamaan reaaliteetit ja ehkä tekemään jotain niiden pohjalta. Yhä uusina aaltoina tuleva tyhjä uho ja haaveilu, joka johtaa tehottomiin toimenpiteisiin, ei minun luottamustani herätä.