Why I am so cautious about association philately / Miksi suhtaudun yhdistysfilateliaan varautuneesti

Teksti suomeksi englanninkielisen alla. Text in Finnish under English text

In my blogs I criticize philately promoted by registered associations. And especially exhibition and competition philately. Of course, one could ask that why do I bother with the whole thing? Everyone is free to organize their hobby however they want? I do it in a way that suits me and others in their own way.

Well, I could ask why one should practice philately exactly as the tradition cherished by the associations requires? It especially feels to me like the rule of Putin's Russia. It seems somehow self-evident, in all association activities. In communication also outside associations, such as on social media. The importance of exhibition and competition activities in philately is sometimes exaggerated, sometimes downplayed, depending on the context. It is often claimed that it is only a small part of philately - but I maintain that it is the cornerstone of the activities of associations. All association activities ultimately aim to promote exhibition and competition philately, or at least to keep it alive today - if not to provide hospice care. When a significant number of association philatelists are approaching the end of their lives and recruiting young people fails time and time again. Especially the constant mongering and unrealistic expectations about increasing membership numbers year after year are already pathetic. The loss of old philatelists is a medical fact, not dependent on the decisions (or dreams) of the associations' administration.

Of course, I could only calmly wait for the grandfathers to pass away naturally, and stamp collecting can then be practiced more freely, each according to their own taste, without some mystical philatelic tradition and corresponding rules. But is it too late then?

Probably sometime back when stamp collecting was invented, just collecting pieces of paper seemed too silly and childish for a grown man. Some of them seemed to have a tendency to compete over whose collection was the best or better than someone else's. A tendency to show that they were as competent and knowledgeable as some scientist? This wouldn't have worked if they hadn't come up with rules for the matter, by which to judge "quality" and superiority. Well, later these rules became dogmas, without which stamp collecting cannot be practiced. Even though they are arbitrary, mere matters of taste and opinion. Which the philatelic community is expected to share, as if it were a fact.

In fact, of course, we can only say that an old stamp can be rare - maybe 10 copies are known. Of course, I can order stamps from my own photo myself (personalized postage stamp), and there are only 10 of them in the world. But the interest in the old stamp is of a completely different class than in my own stamp. Because there is much more demand than there is supply. But in philately, rarity is interesting only because a significantly larger group of philatelists is interested in acquiring the item than there is available. The significance of rarity as a collector's item is therefore a consensus formed by philatelists about its interest, i.e. subjective and speculative, a matter of taste and opinion.

The aging association philatelists are still firmly in the grip of power. They define, according to their rules and traditions, what collecting is "quality", "top collecting" or what item is "collectable". How do exhibitions have judges and an incentive or reward system to ensure that the rules are adhered to.

This may of course be done to promote or facilitate collecting, as these parties claim. Although I myself do not understand why and how. But the ulterior motive is also that collecting according to the own taste and whim of this elite would remain interesting and thus its economic resale value would be maintained, at the expense of other philately. The real motive will emerge as soon as you get to know it, scratch the surface.

Of course, philatelists are free to organize their activities as they wish. Of course, the circus they run may be intended to give meaning and self-enhancement to the remaining days of the lives of those who participate in it, but that is not in my interests. Above all, it is detrimental to my own collecting. that is, when I am interested in, for example, the philately of this millennium and brand new publications. The same goes for personalized postage stamps, which are exactly the same means of payment for letter mail transport as all elite philately that is collectible and worthy of exhibition.

This is why I have a hard time relating to the communication and indoctrination practiced by associations. In meetings, events, member magazines, guides, cataloques... The elite of association leaders' own little sandbox, pompous judging systems, medals, awards, haughty gala dinners. Downright comical crap that doesn't need to have anything to do with the collection hobby itself. It is amusing how dead seriously they take it.

P.S. Of course, you can always say that it's easy to criticize - why don't you join in and influence the associations, shaping the content of the hobby in your own way? Well, the tradition of philately and its continuation seems to be taboo, something so sacred that any attempt to change or revise it is hardly anything more than a waste of energy.

Miksi suhtaudun yhdistysfilateliaan varautuneesti

Kirjoituksissani kritisoin rekisteröityjen yhdistysten edistämää filateliaa. Samoin erityisesti näyttely- ja kilpailufilateliaa. Voisi tietysti kysyä, että miksi vaivaudun koko asiasta? Saahan sitä järjestää kukin järjestäytyä harrastuksensa suhteen miten haluaa? Minä itselleni sopivasti ja toiset omalla tavallaan sopivasti.

No, minä voisin kysyä, että miksi filateliaa pitäisi harrastaa juuri kuten yhdistysten vaalima perinne edellyttää? Varsinkin se tuntuu minusta kuin Putinin Venäjän hallintovallalta. Jotenkin itsestäänselvyydeltä se tuntuu, kaikessa yhdistysten toiminnassa. Viestinnässä myös yhdistysten ulkopuolella, kuten sosiaalisessa mediassa. Näyttely- ja kilpailutoiminnan merkitystä filateliassa vuoroin paisutetaan, vuoroin väheksytään, riippuen asiayhteydestä. Monesti sen väitetään olevan vain pieni osa filateliaa  - mutta väitän, että se on yhdistysten toiminnan kulmakivi. Ja kaikki yhdistystoiminta loppujen lopuksi tähtää näyttely- ja kilpailufilatelian edistämiseen tai siis nykyään hengissä pitämiseen - jos ei saattohoitoon. Kun huomattava osa yhdistysfilatelisteja lähestyy elinikänsä päätä ja nuorten rekrytointi epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Erityisesti vuodesta toiseen jatkuva uho ja epärealismi jäsenmäärien kasvattamisesta on jo surkuhupaisaa. Vanhojen filatelistien poistuma on lääketieteellinen fakta, ei riippuvainen yhdistysten hallinnon päätöksistä (tai unelmista).

Voisihan sitä toki vain tyynesti odottaa, että vaarit poistuu luonnollista tietä, ja postimerkkien keräilyä voidaan sen jälkeen harrastaa vapautuneemmin, kukin oman makunsa mukaan, vailla jotain mystistä filatelian perinnettä ja senmukaisia sääntöjä. Mutta onko silloin liian myöhäistä?

Varmaan joskus aikoinaan kun postimerkkejä keksittiin ruveta keräämään, pelkkä paperilappujen talteen ottaminen taisi olla liian typerää ja lapsellista, aikuiselle miehelle. Joillakin heistä taisi olla taipumusta kilvoitella siitä, kenen kokoelma on paras tai parempi kuin toisen. Taipumusta osoittaa, että tässähän ollaan päteviä ja perehtyneitä kuin joku tieteen tekijä? Tämähän ei onnistunut, jos ei keksitty säännöt asialle, joilla "laatua" ja paremmuutta arvioida. No, sittemmin nämä säännöt muodostuivat dogmeiksi, joita ilman ei postimerkkeilyä voi harrastaa. Vaikka ne ovat mielivaltaisia, pelkkiä makuasioita ja mielipiteitä. Jotka tosin filatelian yhteisön edellytetään jakavan, ikäänkuin faktana. 

Faktisesti tietenkin voidaan ainoastaan sanoa, että joku vanha postimerkki voi olla harvinainen - sitä tunnetaan ehkä 10 kappaletta. Toki voin itse tilata postimerkkejä omasta valokuvasta ja niitäkin löytyy maailmasta vain 10 kappaletta. Mutta kiinnostus vanhaan on ihan eri luokkaa kuin omaan postimerkkiini. Siksi, että on paljon enemmän kysyntää kuin on tarjontaa. Mutta filateliassa harvinaisuuskin on kiinnostavaa vain siksi, että merkittävästi isompi joukko filatelisteja on kiinnostunut hankkimaan kohteen kuin sitä on tarjolla. Harvinaisuuden merkityskin keräilykohteena on siis filatelistien muodostama konsensus sen kiinnostavuudesta, eli subjektiivista ja spekulatiivista: maku- ja mielipideasia.

Ikääntyvät yhdistysfilatelistit ovat vielä tukevasti vallan kahvassa. He määrittelevät sääntöjensä ja perinteidensä mukaan, mikä keräily on "laatua", ”huippukeräilyä” tai mikä kohde on ”kokoelmakelpoinen”. Kuinka näyttelyissä on tuomarit ja kannustin- eli palkitsemisjärjestelmä, joilla valvotaan, että säännöissä pysytään.

Tämä voi toki tapahtua keräilyn edistämiseksi tai helpottamiseksi, kuten nämä tahot väittävät. Vaikka en itse ymmärrä miksi ja miten. Mutta taka-ajatuksena on myös, että tämän eliitin oman maun ja mielivallan mukainen keräily säilyisi kiinnostavana ja täten myös sen taloudellinen jälleenmyyntiarvo säilyy, muun filatelian kustannuksella. Todellinen motiivi tulee esiin heti, kun perehtyy, pintaa raaputtaa. 

Toki filatelistit saavat järjestää toimintansa kuten haluavat. Toki heidän ylläpitämällään sirkuksella voi olla tarkoitus saada niihin osallistuvien jäljellä oleville elinpäiville merkitystä ja itsetehostusta, mutta sellainen ei ole minun intresseissä. Mutta ennen kaikkea se on vahingollista oman keräilyni kannalta, siis kun minua kiinnostaa esimerkiksi tämän vuosituhannen filatelia ja aivan uudet julkaisut. Samoiten kuin omakuvapostimerkit, jotka ovat aivan samanlaisia kirjepostin kuljetuksen maksuvälineitä kuin kaikki kokoelma- ja näyttelykelpoinen eliittifilatelia.

Tämä takia minun on vaikea suhtautua yhdistyksien harjoittamaan viestintään, indoktrinointiin. Kokouksissa, tapahtumissa, jäsenlehdissä, oppaissa, luetteloissa.. Yhdistysten johtajien eliitin omaan pikku hiekkalaatikkoon, pompööseihin tuomarijärjestelmiin, mitaleihin, palkintoihin, korskeisiin juhlaiillallisiin. Suorastaan koomisen paskantärkeilyn, jolla ei tarvitsisi olla mitään tekemistä itse keräilyharrastuksen kanssa. On huvittavaa, kuinka haudanvakavasti siihen suhtaudutaan.

P.S. Voi toki aina sanoa, että on helppo kritisoida - miksi et tule mukaan vaikuttamaan yhdistyksiin, muokkaamaan harrastuksen sisältöä omalla laillasi? No, filatelian perinne ja sen jatkaminen näyttää olevan tabu, niin pyhä asia, että sen minkäänlainen muuttaminen tai uudistaminen tuskin on muuta kuin energian haaskausta.