Keräilyssäkin maltti on valttia

Keräilyharrastusta aloittaessa vallinnee kaksi seikkaa: a) suuri innostus ja b) ettei tiedä keräämisen kohteista kovinkaan paljon. 

Jos et sitten kerää katkenneita kengännauhoja tai limsapullon korkkeja, joudut käyttämään rahaa. Täten keräilytuotteita kaupittelevat tulevat kuvioon. Kauppias myy mitä ostetaan ja mielellään paljon lisää. 

Keräilijöitten hokema on, että raha ei merkitse. Kuitenkin päivittäin keräilyn Facebook-palstoille tulee kyselyitä, että mikä oman kokoelman arvo. Ja onko joku kiinnostunut ostamaan. Samoin tavallinen median tapa uutisoida on jonkun rahallisen "aarteen" löytymisen mahdollisuudesta. Tai sitten jonkun harvinaisuuden ennätyshinta. Eli miksi rahan merkitystä halutaan vähätellä? 

Tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa omista kokemuksista taloudellisiin seikkoihin liittyen. Tavallista järkeilyä jota aina tarvitaan elämänhallinnassa. Vastuullisessa rahankäytössä on osattava olla itsekäs ja tuntuu, että keräilijät ovat joskus turhan kilttejä. 

Hyvin tavallinen tilanne keräilijöiden keskustelupalstalla on aloittelijan kysymys, että paljonko jonkun kohteen tai kokoelman arvo on. Tähän liittyvää arvon arviointipalvelua myös yhdistykset käyttävät tapahtumissaan keinona yleisön mielenkiinnon herättämiseen. Monesti kysely tarkoittaa kohteen realisointia vailla keräilyn aloittamisen tarkoitusta. Mutta osoittaa, että aloittelijakin ajattelee asiaa rahallisen arvon kautta. Kokeneet keräilijät antavat yleensä varsin rehellisen vastauksen - mikä on minusta parasta palvelua uutta tulokasta kohtaan.

Vinkkinä aloittelijalle, että arvoja kannattaa selvitellä omien hankintojenkin suhteen, siis jos kohteesta pyydetty hinta tuntuu suurelta. Kysele toisilta harrastajilta, mikä on käypä hintataso. Esimerkiksi keräilijöiden Facebook-ryhmistä voit saada asiantuntevan vastauksen aika nopeastikin. Toki siinä on riski, että kohde ehti mennä jollekin toiselle. Mutta keräilykohteita tulee aina uudestaan tarjolle. Aina. Kauppaa ei olisi, jos myytävä loppuisi. Poikkeuksena ehkä jotkut ihan huippuharvinaisuudet. Joidenkin tuotteiden osalta voi olla jopa, että parin vuoden päästä hypetys on ohi ja saat alle nimellishinnan. 

Tästä ääriesimerkki on Suomen Moneta, jonka keräilytuotteiden arvo jälleenmyynnissä saattaa olla 10 % ostohinnasta. Firma on joutunut suitsimaan markkinointiaan pettyneen asiakaspalautteen takia. Ja myös erikseen muistuttaa nettisivuillaan ettei takaa kohteidensa arvon säilyvyyttä. 

Toki voi sanoa, että kaikki harrastaminen maksaa. Mutta ei se saa maksaa mitä tahansa. Jos et ole miljonääri, joutunet miettimään kuinka paljon pelimerkkejä voi uhrata ja paljonko jättää elämiseen. Keräilyssäkin maltti voi olla valttia. Kuten American Philatelic Societyn Colin Fraser totesi, postimerkkien keräilijälläkin on tarve tuntea toimivansa taloudellisesti vastuullisella tavalla. 

Sanoisin, että älä tee niin kuin minä tein. Tuli innostus hankkia täydellisiä kokoelmia melko lyhyessä ajassa. Kokemus osoitti, että kun tätä teki vähän pidempään niin huomasi, että rahaa rupeaa kulumaan. Pienistä puroista kasvaa iso virta. Olen pitänyt kirjaa kaikesta keräilyyn kuluneesta rahasta. 

Keräilytuotteiden kaupassa luonnollisesti pätevät samat säännöt kuin vaikka huonekalun tai auton kaupassa. Tosin kilpailua on paljon vähemmän. Kauppiaat tuppaavat olemaan pitkään keränneitä itsekin, "rakkaudesta lajiin" vailla mitään alan kaupallista koulutusta ja täten asiakaspalvelu yleensä on tyyliä ”ota tai jätä”.

Esimerkiksi filateliassa jäljellä olevat kauppiaat, samoin kuin keräilijäyhdistyksetkin usein yrittävät luoda mielikuvaa kauppiaasta keräilijän puolella. Siitä kannattaa lähteä, että kauppias on viime kädessä oman bisneksensä puolella. Filateliassa kauppiaiden suhde yhdistyksiin on epäterveen läheinen. Mikä osin johtuu ns. rakennemuutoksesta (kuten eräs kauppias mulle runoili), eli suomeksi sanottuna harrastajien määrän romahduksesta, jonka jäljiltä on enää yhden käden sormilla ammattimyyjiä. Numismatiikassa kohteita hankitaan merkittävästi yhdistysten omien huutokauppojen kautta.

Kuluttajansuoja on heikompi, sillä esimerkiksi huutokaupan kohteissa ei yleensä ole vaihto- tai palautusoikeutta. Ammattimaisissa myyjissä on tosin se hyvä puoli, että tavara ja sen laatu on suurinpiirtein sitä mitä luvattu, eikä tule ohareita. 

Toki kauppiaalle sopii asenne, että sinun pitää saada kaiken nyt heti. Kaikenlaisia hinnan nostatus-kokeiluja on. Etenkin numismatiikan puolella kauppiaat on käyttäneet arvonnousua perusteena - että toimipa nopeasti ennenkuin loppuvat vielä tällä hinnalla. Filateliassa, tarjonnan kasvaessa ja kysynnän laskiessa, on esitetty päiväunia uudesta noususta. No, lotossakaan ei voita jos ei täytä kuponkia. 

Keräämistä ei voi ajatella sijoituksena. Jos tuottoa ajattelet, kannattaa sijoittaa osakkeisiin. Esimerkiksi toisten kohteiden hinta laskee nopeastikin, tosin joku myös nousee. Vain arvoaan nostavat huomataan, joka on tyypillinen vahvistusharha kaikessa sijoittamisessa. 

Asiantuntemattomalla voi olla myös harhakäsitys, että kaikki "vanha" on arvokasta. 

Sijoitusta ajatellen, pitää tietää mitä ostaa ja olla oikealla hetkellä liikkeellä. Hyvällä onnella on myös iso merkitys. Esimerkiksi tietystä erikois-muumimukista voi saada yli 100 % tuoton vuorokaudessakin.

Huonompi esimerkki löytyy vaikka postimerkeistä. Kun 80 - 90-luvulla filatelian ns. ruuhkavuosina tuotettiin ensipäivänkuoria uusista postimerkkijulkaisuista. Nyt tuo tavara on lähes arvotonta ja huutokauppameklarit eivät ota perikuntien tarjoamia eriä edes myyntiin, Syy on yksinkertainen: kysynnän ja tarjonnan epäsuhta. Ko. materiaalia on helppo säilyttää hyväkuntoisiena ja nykyään kiinnostuneita uusia ostajia ei juuri ole, kun keräilijäkonkareilla tuo materiaali löytyy. Sama asia koskee myös markka-aikana julkaistuja hopeaisia juhlarahoja. Kekkosia ja muita. Niistä saa noin 5 euroa kappaletta, mikä on alle hankintahinnan.

Siis jos olet ostanut kovan innostuksen vallitessa ja sinulla on aikaa perehtyä hintoihin, millä kohdetta on jälleenmyyty, saatat joutua pettymään. Eräs filatelisti totesi, että hänelle riittää että saisi 60 % jälleenmyynnissä siitä mitä on sijoittanut. Veikkaan, että prosentti on lähempänä kymmentä. Riippuu tietysti, omistaako niitä ihan huippuharvinaisuuksia.

On myös yrityksiä, jotka pyrkivät sitomaan kestotilauksiin siten, että he valikoivat ehdotuksia siitä, mitä tämä kokoelmiinsa hankkii. Se voi olla toki vaivatonta, turvallista ja luotettavaakin, mutta jossain vaiheessa iskenee tilanne, että tarjotaan materiaalia, joka jo kokoelmista löytyy. Palautusoikeus toki on, mutta palauttelu voi käydä vaivalloiseksi. Samoin jos vähänkin keräilyä vakavammin harrastaa, niin tuskin haluaa sitoutua vain yhteen toimittajaan. 

Keräilymyyjä yrittää aina keksiä uusia tarpeita ostamiselle jolla sitten saisi synnytettyä kysyntää. Ihan kuin missä tahansa kaupankäynnissä. Tässä käytetään hyväksi tunnettuja brändejä kuten urheilu, Muumit jne. 

Keräilijät monesti suosittelevat liittymistä paikalliseen yhdistykseen. Toki sitäkin kautta saat tietoa kohteiden hankinnasta ja on kerhohuutokauppoja. Tosin ne tarjoavat sinulle tulokaslahjana omaa agendaansa jota perinteiksi kutsutaan. Moni siitä saa jotain itselleen. Minä en juuri saanut. Ns. neuvominen kun tuppasi olemaan sitä, että jatkaisin samaa mitä neuvoja tekee. Muokkaisin keräilyäni miellyttääkseni häntä tai yhdistystä. 

Kannattaa ainakin harkita hankkivansa kohteita halpoina erinä. Toki joku voi kysyä, että mitä keräilyä se on, jos ostaa kaiken kerralla. Mutta kun ostaa eriä, niin niistä yleensä ne kalliit harvinaisuudet on poimittu pois, ehkä erikseen myytäviksi. Että kerättävää aina riittää ja voit panostaa rahasi niihin harvinaisuuksiin. Jos erissä tulee sellaista mitä et pitää halua, voit panna jälleenmyyntiin. Omilleen ei näytä tosin pääsevän, ainakaan filateliassa.

Huutokaupassa on oma psykologiansa. Kun haluat saada jonkun kohteen ja se näyttää olevan tarjolla edullisella lähtöhinnalla, lähdet tarjoamaan. On toinenkin tarjoaja ja huudatte kilpaa. Et haluakaan hävitä, joten hinta nousee. Ehkä voitat kisan, mutta eipä se niin halvaksi tullutkaan. Ja päälle vielä kauppiaan huutoraha tms. palvelumaksu. Sekä toimitus- ja postikulut. Huutokaupassa hyvä periaate olisi pitää kattohinta sille, mitä on valmis maksamaan. 

Myyjän etu on se, että päätös pitää tehdä nopeasti, jolloin ei ehdi niin harkita. Erityisesti huutokaupassa. Tässä mielessä tilanne muistuttaa peliriippuvuutta: vielä kun pikkuisen lisää panostat, saat voiton. Merkittävä ero peliriippuvuuteen tosin on, että kohteilla säilyy joku jälleenmyyntiarvo. Kun peliriippuvuudessa menetät kaiken.  Kohteita on tosin hankalampi jälleenmyydä kuin ostaa. 

Toki myyjän pitää elää ja kaikki tekeminen maksaa. Mutta ei varmaan ole kellekään haittaa siitä, että harrastajat itse ottaisivat kohteiden ostoa ja myyntiä eli huutokauppoja enemmän haltuunsa. Ja kohtuulliset tuotot menisivät harrastustoiminnan kehittämiseen.

Puhtaita vedätyksiäkin on ts. pyydetään kymmenkertaista hintaa käypään arvoon ja luotetaan, että löytyy joku tietämätön, joka sen maksaa. Tällaisella voi olla tosin lyhyet jäljet, kun liikaa maksaneelle ostajalle asia selviää ennemmin tai myöhemmin. Voi käydä vahinko, eli jymäytetyksi tullut luopuu koko keräilystä. 

Netin vertaiskauppapaikkojen huijarimyyjät ovat sitten oma lukunsa. Tällaisia tapauksia on jo syytteessä ja tuomittukin. Siis että myydään tuotetta, jota ei ole olemassa. Tai sitten jätetään ostettu tuote maksamatta.

Toki keräilyssä tavataan sanoa, ettei raha merkitse. Tottakai se merkitsee missä tahansa kaupankäynnissä, esim. huutokaupassa kun rahatarjouksella kilpaillaan. Kunhan se ei vain tarkoita sitä, että voi maksaa mitä tahansa mistä tahansa. Luulen, että kaikki keräilijät ovat "oppirahansa" maksaneet, oppineet kokemuksen kautta, mutta tarvitseeko niin olla aloittelijoillekin.

Jos ajatellaan, että uudet keräilijät pelotellaan puhumalla, että rahan kanssa kannattaa olla tarkkana, niin voisin todeta, että kuinka keräilijä-yhteisöllistä on vaieta yhdestä olennaisimmasta seikasta harrastukseen liittyen?